lyhyesti meistä


about-us-lead-image

pienet juomat, suuret unelmat

Aloitimme innocentin vuonna 1999 haaveenamme auttaa ihmisiä tekemään itselleen hyvää.

Otimme smoothiet musiikkifestareille, ja laitoimme pystyyn ison kyltin jossa kysyimme ihmisten mielipidettä siihen, pitäisikö  meidän jättää päivätyömme ja tehdä hedelmäjuomia sen sijaan. Kyltin alla oli kaksi roskakoria, kyllä ja ei, jonne ihmiset saivat äänestää tyhjillä pulloilla. Viikonlopun päätteeksi kyllä-kori oli täynnä, joten irtisanouduimme töistämme seuraavana päivänä ja rupesimme hommiin. 

Siitä lähtien, unelmamme ovat kasvaneet isommiksi ja isommiksi (samalla, kun juomamme ovat pysyneet samankokoisina). Nyt missiomme on pitää ihmiset terveinä, auttaa yhteisöjä jotka tarvitsevat apua eniten ja samalla varmistaa, että planeetastamme tulee myös terveellisempi. Siksi pakkaamme pienet juomamme täyteen hyviä juttuja, annamme 10 % tuotoistamme hyväntekeväisyyteen ja pyrimme hiilineutraaliuteen vuoteen 2030 mennessä – ellei jo aiemmin. Kiinnostaisiko tulla mukaan?



tarinamme

Tervetuloa tutustumiskierrokselle parhaisiin (ja pahimpiin) saavutuksiimme. Siellä on jopa kuva Barrysta, joka päätti tatuoida logomme käteensä. Kerranssaan mahtavaa Barry.




ylpeästi osa B Corpia

Tämä tarkoittaa, että olemme osa mahtavien yritysten ryhmää, jotka uskovat liiketoiminnan mahdollisuuteen tehdä hyvää. Seisomalla rinta rinnan yhdessä yli 3500 yrityksen kanssa olemme osa liikettä joka tekee liiketoiminnasta vastuullisempaa ja kestävämpää. Saamme siitä myös kivan sertifikaatin.

let's do things better


Meidän Rochana kolmen ananaksen ja vyölaukun kanssa

millaista täällä on työskennellä

Jokainen haluaa uskoa olevansa erityinen, mutta me oikeasti uskomme että me olemme. Meillä on ruohomattoja, vihannespalsta katolla, ja puemme hallituksemme jäsenet pelleiksi pikkujouluissa. Olemme jopa voittaneet pari palkintoa ympäristö- ja kulttuuriteoistamme. Ei sillä, että juurikaan siitä kertoisimme.

innocent employee

kestävän kehityksen tehtaamme

Saavuttaaksemme tavoitteemme olla hillineutraali vuoteen 2030 mennessä, rakennamme maailman kestävintä terveellisten juomien tehdasta Rotterdamiin. Kutsumme sitä blenderiksi ja  olemme siitä melko eli tosi tosi tosi innoissamme.

blender factory


Ei tällä hetkellä saatavissa paikallisella uutisagentillasi

juomayhtiö vuotaa kaiken

Kirjoitimme raportin kaikista hyvistä asioista joita teemme suurten unelmiemme toteuttamiseksi, ja myös niistä jutuista joita voisimme tehdä paremmin. Sitten naamioimme sen sanomalehdeksi nimeltä 'Hyvät ajat' ja koristelimme upeilla pylväskaavioilla. Nyt jaamme sen siinä toivossa, että se inspiroisi myös muita.

blender factory